Onko Sel8nne oikeasti Suomen katsotuin dokumentti?

sel8

JP Siilin ohjaama huippu-urheilijan henkilökuva Selänne, a.k.a. “Sel8nne“, todisti, että kiekkolegendan ystävät muodostavat ison ja uskollisen kohdeyleisön. 27.9.2013 ensi-iltansa saanut Selänne teki avausviikonlopustaan alkaen komeaa tulosta.

Kun Selänne sai enemmän katsojia kuin vuonna 2012 valmistunut luontoelokuva Metsän tarina (81 368 katsojaa), siitä tuli Suomen kaikkien aikojen katsotuin dokumenttielokuva. Siis Suomen elokuvateattereissa eniten katsottu suomalainen dokumentti. Menestys näytti jättävän taakseen myös genren ulkomaiset huiput.

“Kaikkien aikojen katsotuin dokumenttielokuva Suomessa on Michael Mooren Fahrenheit 9/11 (2004), joka sai 86 852 katsojaa”, kertoo Filmikamari.fi-sivuilla 15.10.2013 ilmestynyt tiedote.

Selänne -dokumentin odotetaan rikkovan myös Fahrenheit 9/11 –elokuvan ennätyksen tämän viikon aikana.”

Erinäiset maagiset luvut rikkoutuivat toisensa jälkeen ja väite kaikkien aikojen yleisöennätyksestä ilmestyi siellä sun täällä, muun muassa Maikkarin viihdesivuilla.

Suomen elokuvasäätiön vuositilaston mukaan Selänteellä on tätä nykyä 130 087 elokuvateatterikatsojaa, mikä on varmasti enemmän kuin muilla kotimaisilla dokumenteilla tai Michael Mooren pamfleteilla. Mutta hetkinen. Oliko Fahrenheit 9/11 “kaikkien aikojen katsotuin dokumenttielokuva Suomessa” edes tuoreeltaan?

Maailmanlaajuisesti Fahrenheit 9/11 on kaikkien aikojen tuottoisimman dokumentin maineessa. Sen poikkeuksellinen menestys tuntuu synnyttäneen lähes mytologisia käsityksiä siitä, että ennen Mooren aikaa kukaan ei olisi tehnyt kaupallisesti suosittuja “yleisödokumentteja”; esimerkiksi Mark Cousinsin tv-sarjassa Elokuvan tarina esitettiin pokkana tämäntapainen väite.

Jos joku dokumentti on suositumpi kuin Mooren Fahrenheit, niin sehän on sitten kaikkien aikojen suosituin, eikö?

Selänne-vertailussa ei kuitenkaan ole kyse maailmanennätyksistä vaan Suomen markkinoista ja pitkästä, osittain hämärästä historiasta. Katsojalukuja on mitattu nykymallin mukaisella avoimella tavalla noin 40 vuotta, eikä vanhempien ulkomaisten elokuvien menestyksestä välttämättä löydy tilastotietoa; emme pysty ainakaan kädenkäänteessä osoittamaan, paljonko suomalaiskatsojia vaikkapa Thor Heyerdahlin Kon-Tiki (1950) tai vuosikymmenestä toiseen teattereissa pyörinyt Walt Disneyn kestohitti Erämaa elää (Living Desert, 1953) saivat, vaikka heitä varmasti oli paljon.

ELOKUVAUUTISET.FI-SIVUSTO ON JULKAISSUT Suomen Elokuvasäätiöltä peräisin olevaa tietoa suomalaisista katsojaluvuista vuositilastoina, joista selviävät kaikkien vuodesta 1972 alkaen ensi-iltaan tulleiden elokuvien katsojamäärät.

Ensimmäisen kunnolla tilastoidun vuoden elokuviin Suomessa kuului Torgny Wickmanin kolmas sukupuolivalistuselokuva Rakkauden XYZ (Kärlekens XYZ, 1971) jonka muun muassa Internet Movie Database luokittelee dokumentiksi. Se on saanut (useamman vuoden aikana) yhteensä 142 000 katsojaa, mihin Michael Moorella on vielä matkaa ja niin on JP Siililläkin.

xyz

Wickmanin elokuva on jatkoa saman ohjaajan Rakkauden kielelle (Kärlekens språk, 1969), joka pysyi monen Suomen kaupungin elokuvaohjelmistossa legendaarisen pitkät ajat; katsojapotti on hyvin mahdollisesti isompi kuin jatko-osalla, sitä ei vain ole kokonaisuudessaan tilastoitu.

1970- ja 1980-luvun taitteessa nähdyt Romano Vanderbesin Amerikka-dokumenttielokuvat haastavat Selänne-ennätyksen selvemmillä lukemilla: Tämä on Amerikka (This is America, 1977) ja Tämä on Amerikka, osa 2 (This is America part 2, 1980) ovat Elokuvauutiset.fi:n vuositilastoissa dokumenteiksi mainittujen elokuvien ehdottomia kärkisuorittajia.

Vuoden 1978 ensi-illoista löytyvä Tämä on Amerikka keräsi sivuston mukaan Suomessa yhteensä 159 367 katsojaa.

Vuonna 1980 ensi-iltansa saaneen Tämä on Amerikka osa 2:n virallinen kotimainen katsojaluku on 130 180 katsojaa (mikä ei sisällä elokuvan katsojia maaliskuun 2014 Night Visions: Shockpoint -festivaalilla).

Selänne ja Fahrenheit 8/11 joutuisivat siis palaamaan melko pitkälle teatterikierrokselle pärjätäkseen Torgny Wickmanin ja Romano Vanderbesin suurimmille hiteille.

Tämä on Amerikan ensi-iltateattereihin kuului Punavuoren Rigoletto, jonka paikalla nyt on Punavuoren Soho.

Tämä on Amerikan ensi-iltateattereihin kuului Punavuoren Rigoletto, jonka paikalla nyt on Punavuoren Soho.

ROMANO VANDERBESIN USA-TRILOGIAN harvinainen päätösosa Paljastuksia Amerikasta (America Exposed, 1990) esitetään Kansallisen audiovisuaalisen arkiston Stranger Than Fiction -esityssarjan päätöselokuvana Orionissa lauantaina 26.4. Edeltäjiään heikommin vetänyt teos sai ensi-iltansa Suomessa helmikuussa 1992.

Tuossa vaiheessa kotimainen elokuva-ala ei ollut vielä unohtanut Vanderbesiä; Finnkino lennätti hollantilaissyntyisen tekijän valtiovierailulle Helsinkiin tapaamaan yleisön ja median edustajia.

Ihan oikein ohjaajalle, jonka saavutukset suomalaisten dokumenttikatsojien haalimisessa näyttävät edelleen ylittämättömiltä.

Vanderbesin luotettavuudesta ja taiteellisesta tasosta voi sanoa,  että puhutaan niistä joskus myöhemmin.

Lauri Lehtinen

Romano Vanderbes: Paljastuksia Amerikasta Orionissa la 26.4.  klo 21:00. Ainoa esitys.

Paljastuksia Amerikasta oli Saksan markkinoilla "Tämä on Amerikka osa 3", kuvassa VHS-kasetin kansi.

Paljastuksia Amerikasta oli Saksan markkinoilla “Tämä on Amerikka osa 3”, kuvassa VHS-kasetin kansi.

Advertisements

Antti Lindqvist: Enter the Gonzo Dragon

Näyttelijä Bruce Le ja elokuvakriitikko Antti Lindqvist kamppailevat Cannesissa toukokuussa 1982.

Näyttelijä Bruce Le ja elokuvakriitikko Antti Lindqvist kamppailivat Cannesissa toukokuussa 1982.

Menee hieman ohi omista projekteista, mutta menköön. Nyt Shockpoint Orion haluaa suositella sydäntään lähellä olevaa harvinaista dokumenttia ja muistaa sen ohjaajaa.

Elokuvakriitikko Antti Lindqvistin (1953-2013) ohjaama kollegansa Pertti Lumirakeen tyylitelty henkilökuva Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen (1990) esitetään Orionissa perjantaina 7 maaliskuuta yhdessä Lindqvistin käsikirjoittaman ja Pauli Pentin ohjaaman Pimeys odottaa -elokuvan (1985) kanssa. Näytös on osa elokuvatoimittaja Jukka Kangasjärven Lindqvistin muistoksi kokoamaa Hommage á Antti Lindqvist -sarjaa.

Elonet.fi-sivustolle kirjatun synopsiksen mukaan Mitä se mulle kuuluu on “Tragikoominen dokumenttielokuva, jonka päähenkilönä ja useille tahoille sinkoilevien teemojen dynamona on kriitikko ja multilahjakkuus Pertti Lumirae“.

Perusajatuksena on elokuvien tarjoamien illuusioiden näkeminen korvikkeena niille asioille, jotka elämä kaikessa pienuudessaan on ihmiseltä riistänyt. Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen ei olekaan elokuva Pertti Lumirakeesta, vaan aivan jostain muusta. Ehkä jonkinlaisesta hulluudesta? Häpeällinen tappio.

Pauli Pentti muisteli Lindqvistiä ja yhteisiä elokuvaharrastuksia Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan nekrologissa ja on lupautunut alustamaan myös Orionin esitystä.

Antti Lindqvistin Kävelykepin siemenet -romaanin etusivulla on entisen omistajan Aki Kaurismäen nimi.

Elokuvakerhojen liitto julkaisi Lindqvistin romaanin Kävelykepin siemenet. Etusivulla entisen omistajan Aki Kaurismäen signeeraus.

SHOCKPOINT ORIONIN TRIBUUTTI kriitikko-ohjaaja-kirjailija Antti Lindqvistille kunnioittaa edesmennyttä mestaria vähän eri sfäärissä. Tämänkertainen merkintä on tosipohjainen kasaritoimintaeepos. Keskiöön nostetaan toimittajan veijarihuumori ja muuan unohdettu kung fu -seikkailu.

Miljöö on vuoden 1982 Cannesin elokuvafestivaali, jossa Lindqvist edusti Katso-lehteä. Matkalla syntyi myös gonzoreportaasi Suomen elokuvakerhojen liiton Projektio-lehteen (3/1982).

Projektion artikkelinsa mukaan Lindqvist yli 20 elokuvaa katsottuaan ja pari Katso-juttua kirjoitettuaan päätti katsella maailmaa, päätyi Jerry Lewisin pressitilaisuudesta festivaalipalatsin lehdistökeskuksen baariin ja näki siellä “tutun pörröpään”.

Kiharapäinen Heikki Takkinen, “perusjoviaali” Pikku Kakkosen juontaja ja elokuvatuottaja, oli festivaalilla myymässä Mikko Niskasen Ajolähtöä.

Ulkoterassilla Takkinen ja Lindqvist alkoivat jututtaa “englantilaista kriitikotarta Jeannettea“. “Hän oli ottanut 60-luvulla ritolat Neukuista ja ihmetteli suureen ääneen meikäläisten sosialistisia näkemyksiä. Saimme kuitenkin kutsun tulla käymään hänen Lontoon asunnossaan.

Kattoterassin ulkolaidalla herrat menivät Air Francen kekkereihin, joissa katseet kiinnittyivät “minibikiniasuiseen naiseen, jonka pitkä, langanlaiha olemus kannatti kahta koripallon kokoista parafiinimuodostumaa“. Kyseessä oli Annie Ample -niminen strip tease -tähti. Lindqvist ja Takkinen seurasivat Annieta “päät veitikkamaisia mielteitä pursuillen” pari kerrosta alemmaksi. Siellä sijaitsi “Annien ja erinäisten karateotusten hengentuotteita kauppaavan, amerikkalaisen, mutta Hong Kongissa operoivan tuottajan myyntikioski“.

Itse moguli oli kuin suoraan 20-luvun Chicagon liituraitapiireistä tempaistu hikinen köriläs, joka varmasti kirjoitti etiikkansa yhdellä i:llä“, Lindqvist sanaili kuin suomalainen Philip Marlowe.

Nimiä ei mainita, mutta melko varmasti firma oli palatsin toisessa kerroksessa operoinut Spectacular Trading ja gangsterimainen tuottaja Dick Randall (1926-1996). Olemus ja assosiaatiot natsaavat: Randall oli Yhdysvalloista lähtenyt ja eri puolilla maailmaa (Rooma, Lontoo, Pariisi, Hongkong…) vaikuttanut ylikansallisten halpatuotantojen takapiru, jota on usein epäilty mafian edustajaksi ja rahanpesun ammattilaiseksi.

Dick Randall (keskellä) Challenge of the Tiger -elokuvan kuvauksissa, ympärillä filmitähdet Bruce Le ja Gordon Mitchell.

Oletettu “hikinen köriläs” Dick Randall elokuvan Challenge of the Tiger kuvauksissa. Vasemmalla ja oikealla action-tähdet Bruce Le ja Gordon Mitchell.

Randallin merkilliset produktiot yhdistävät penninvenytystä ja populaarielokuvan formaattien venyttämistä dadan puolelle. Oudosti vetävien pikkuelokuvien, jossa voi tapahtua mitä tahansa, lista on pitkä. On ilotyttömurhia tutkivan Humphrey Bogartin näköisen poliisin tarina Bogeyman and the French Murders. On luolamiesten ja monsterien örvellystä underground-henkisesti tarjoava goottipläjäys Frankenstein’s Castle of Freaks. On Alienin ja E.T:n aineksia sekoittava Extra Terrestrial Visitors, joka tuntuu mielipuolisesti kosiskelevan sekä kasarikauhun peruskuluttajia että pikkulapsia…

Nämä ja monet muut teokset ovat hieman liian absurdeja ollakseen perinteisessä mielessä kaupallisia. Ei olisi yllätys, jos ne paljastuisivat järjestäytyneen rikollisuuden rahavirtojen alkuperää peitteleviksi kulisseiksi, olematta pelkästään sitä: tietty vinksahtanut viihdyttämisen ilo ja mielikuvitus kuuluvat Randallin tavaramerkkeihin.

Takkinen ja Lindqvist ryhtyivät “pokerina hieromaan miehen kanssa seksi- ja väkivaltakauppoja“. 5000 dollarilla he olisivat saaneet minkä tahansa kioskin elokuvan täydet Pohjoismaiden oikeudet teatteri-, video- ja tv-levitykseen, mutta eivät tietenkään olleet tosissaan ostoksilla.

Dick Randall -projekteja Cannesissa 1982. Electric Man -elokuvaa ei koskaan tehty, Pieces jäi aikakirjoihin slasher-kauhun kahjoimpana saavutuksena.

Dick Randallin projekteja Variety-lehden vuoden 1982 Cannes-numerossa. Electric Man jäi tekemättä, Pieces jäi aikakirjoihin slasher-kauhun kahjoimpana saavutuksena.

Katselimme kioskin takahuoneessa verhojen takana asiankuuluvasti videolta Roomassa kuvattua karate-elokuvaa, jossa luuvitoset rusahtelivat ja veri pärskyi kuin uutterassa teurastamossa“, Antti Lindqvist kertoo.

Oletettavasti elokuva oli Rooman, Pariisin ja Kaukoidän välillä poukkoileva Ninja iskee takaisin (Ninja Strikes Back, 1982), jossa parannuksen tehnyt kung fu -gangsteri kamppailee ninjaorganisaatiota ja pahisten syndikaattia vastaan verta ja luita säästämättä. Pääosassa on pitkätukkainen Bruce Lee -imitaattori Bruce Le, fyysisesti suorituskykyinen kung fu -tähti, jonka tyyliin kuuluu oikean Leen intensiivisten eleiden robottimainen toistaminen ja samanlainen ruumiinrakenne.

Randall esiintyy itsekin räiskyvässä mutta unenomaisen vajaassa elokuvassa, samoin kuin hänen vaimonsa Corliss Randall, joka on kreditoitu nimellä “Chick Norris“. Siis Chick Norris.

Ninja Strikes Back, a.k.a. Bruce contre attaque.

Ninja iskee takaisin, a.k.a. Bruce contre attaque. Aidon Bruce Leen elokuvien Ranskan levittäjä René Chateau vertasi vähäisempää Brucea väärennettyyn Rolexiin.

MIKÄ PARASTA, PÄÄTÄHTI BRUCE LE oli itsekin Cannesissa ja tupsahti mestoille.

Puolitoistametrinen Le oli klooni pari vuotta sitten autuaammille tatameille siirtyneestä Bruce Leestä, joka loi koko karate- ja kung fu -filmiteollisuuden. Piskuinen, ehtimiseen lyhythihaisen paitansa paljastamia hauiksia pullisteleva poju kertoi ylpeänä treenaavansa 5-6 tuntia päivässä ja ryystävänsä silloin tällöin käärmeellisen juuri tappamansa kobran verta alan kiemuroissa pysyäkseen.

Randallin kioskin luona palloili myös itse agentti 00 eli Weng Weng, (1957-1992, oikea nimi Ernesto de la Cruz). Filippiiniläisen nollabudjetin agenttikomedian Erittäin lyhyt (For Y’ur Height Only, 1981) tähti on Guinnessin ennätysten kirjan mukaan elokuvahistorian lyhytkasvuisin pääosanesittäjä.

Joku cinefiili voisi muotoilla, että Eddie Nicartin ohjaama Erittäin lyhyt suhtautuu lyhytkasvuisten ongelmanratkaisukykyyn optimistisemmin kuin Werner Herzogin Maasta se kääpiökin ponnistaa, mutta mikään poliittisen korrektiuden riemuvoitto se ei ole. Dick Randall levitti länsimaissa elokuvaa, joka on mentaalisesti samaa osastoa kuin hänen omat tuotantonsa.

Cannesissa Weng Weng pakotti suomalaiset “jo kättelyvaiheessa kyykkyasentoon“.

Tämä 22-vuotias, noin 80-senttinen tähti on ansainnut miljoonaomaisuuden James Bondia parodioivien agenttifilmien taskukokoisena sankarina“, Antti Lindqvist kirjoitti näyttelijästä (jonka omaisuus tuskin oli hirveän vauras muuten kuin Filippiinien standardeilla).

Emme kuulleet hänen koskaan puhuvan sanaakaan, ainoastaan outoa, ikään kuin ulkoavaruudesta lähetettyä vikinää purkautui pikkumiehen naskalihampaiden välistä hänen punnerrellessaan kahden sormen varassa lattialla managerinsa käskystä.

Weng Weng elokuvassa Erittäin lyhyt (For Y'ur Height Only).

Agentti 00 (Weng Weng) rentoutuu elokuvassa Erittäin lyhyt (For Y’ur Height Only).

Uskomattomasta kohtaamisesta piti saada valokuvia, joita varten Heikki Takkinen, Bruce Le, Antti Lindqvist ja Weng Weng menivät festivaalipalatsin ylätasanteelle poseeraamaan. Antti riisui paitansa kung fu -matsia varten ja Weng Weng nosti minikokoisen nyrkkinsä ilmaan yhdessä suomalaisherrojen kanssa.

NINJA ISKEE TAKAISIN ja Erittäin lyhyt löysivät pohjoismaiset ottajat Cannesista tai muualta; ainakin ne olivat 1980-luvun keskivaiheilla ilmaantuneet myös Suomen videovuokraamojen hyllyihin.

On ehkä kliseinen mutta oikea havainto, että Cannesin hämärimmän kioskin perällä katsotut kummajaiset ovat kestäneet aikaa paremmin kuin monet festivaalin virallisen palkintosarjan arvoteokset.

Etenkin edesmenneestä Weng Wengistä on kehkeytynyt, öh, iso kansainvälinen kulttihahmo, joka on inspiroinut rap-musiikkia, Weng’s Chop -elokuvalehden ja netissä haalitulla joukkorahoituksella tuotetun perusteellisen fanidokumentin Search for Weng Weng (2013). Niin, kuka nyt haluaisi olla tukematta sankarillista kääpiöagenttia.

Sympaattisuudestaan huolimatta nämä 2000-luvun retroilut ovat pohjimmiltaan hiukan jälkijättöisiä nörttijuttuja. Kiitos Lindqvistin ja Takkisen, Suomi oli Weng Weng -ilmiön ytimessä jo silloin kun todellinen kansainvälinen läpimurto tapahtui.

Lindqvist tosin kirjoitti, että olisi mieluummin pullistellut Annie Amplen kuin itämaisten toimintajannujen seurassa.

Antti Lindqvist, Weng Weng ja Heikki Takkinen Cannesissa.

Antti Lindqvist, Weng Weng ja Heikki Takkinen Cannesissa.

MYÖS LINDQVISTIN ESIKOISOHJAUS Mitä se mulle kuuluu mitä mä teen etenee loppuvaiheissaan Cannesiin, jossa Pertti Lumirae kävelee punaisella matolla ja kastetaan valtameren aaltoihin.

Lumirae on Lindqvistin lailla monialainen kulttuurihenkilö, jolta ei sankariboheemin sädekehää puutu. Shockpoint Orion nostaa hattua tällekin konkarille, jo Stranger Than Fiction -sarjan päätöselokuvan, Romano Vanderbesin Paljastuksia Amerikasta -mondopläjäyksen mielenkiintoisen pohdinnan ansiosta.

Lumirakeen ensi-iltakritiikin (Demari 7.2.1992) mukaan elokuva on tirkistelyyn taipuvainen, mutta toisaalta:

Ehkä onkin niin, että Vanderbes juuri tällä kantaa ottamattomalla viileydellä pääsee ulottuvuuksiin, joihin klassisen dokumentin kantaaottavuus ja sitoutuminen ei koskaan yllä. Ehkä Paljastuksia Amerikasta onkin mestariteos“, Lumirae kirjoittaa.

Tirkistelyä vai mestariteos, se nähdään Stranger Than Fiction -sarjan loppunäytöksessä lauantaina 26.4.2014.

Sitä ennen on hoidettava pari muuta juttua, Night Visions Shockpoint -maratoni etunenässä. Tervetuloa elokuviin, jotka eivät toistu.

Lauri Lehtinen

Romolo Marcellini: Maailman tabut (Taboos of the World/I tabú, 1963).

Romolo Marcellini: Maailman tabut (Taboos of the World/I tabú, 1963).

Markus Selin collection ja kokeellinen runo

Kuvassa Markus Selinin videojulkaisut Tämä on Amerikka, Tämä on Amerikka osa 2, Tämä on Aasia, Tämä on maailma ja Tämä on maailma 2. Kasan alimmainen Tämä on Reeperbahn ei liity Seliniin.

Kuvassa Markus Selinin videojulkaisut Tämä on Amerikka, Tämä on Amerikka osa 2, Tämä on Aasia, Tämä on maailma ja Tämä on maailma 2. Kasan alimmainen Tämä on Reeperbahn ei liity Seliniin.

Solar Films -päällikkö Markus Selin tunnetaan uuden kotimaisen “yleisöelokuvan” kummisetänä. Ennen elokuvatuottajaksi ryhtymistä Selin toimi maahantuojana 1980-luvulla kukoistaneessa vuokravideobisneksessä.

Selin julkaisi ja jakeli sadoittain videoelokuvia perustamiensa firmojen kautta, ei Hollywood-megahittejä mutta miltei kaikkea muuta ulko- ja kotimaista, jolle tuolloin oli kysyntää.

Stranger Than Fiction -esityssarjan elokuvista Mondo CaneTämä on maailma, Mondo Cane 2 alias Tämä on maailma 2 ja Tämä on Amerikka osa 2 olivat Selinin nimikkeitä. Näin myös sarjan koko perheen elokuva, 1900-luvun alkupuolen pellepelottomien ja duudsonien tempauksista koottu kompilaatio Gizmo – melkein neroja.

Selinin Star-Videon julkaisuihin kuuluvat myös ensimmäinen Tämä on Amerikka -elokuva sekä ankaralla kädellä lyhennetty Tämä on Aasia. Tulevalla Pahojen poikien ja Matin tuottajalla oli siis listoillaan käytännössä kaikki huomattavat Suomessa videolla levitetyt mondoelokuvat.

Tai ei sittenkään ihan kaikki: säännön vahvistava poikkeus on Sheldon Renanin ja Leonard Schraderin kylmäävä henkirikostutkielma Tappava totuus (The Killing of America, 1982), joka käväisi elokuvateattereissa ja ilmestyi vuokraamoihin Rautakirjan julkaisuna.

Channel Sex ja Star-Video esittävät: Mondo Cane-sarja ja This is America.

Channel Sex ja Star-Video esittävät: Mondo Cane-sarja ja This is America.

“Tämä on” -nimikaavan lisäksi Selinin julkaisuissa toistuu Godzillamaisesti käyttäytyvän Vapaudenpatsaan kuva ensimmäisen Tämä on Amerikan mainoksesta. Romano Vanderbesin USA-raporttien suosio Kekkosen ajan Suomessa ei jäänyt huomaamatta elokuvateatterinpitäjien pojalta.

“SILLOIN TULI paljon mielenkiintoisempaa tavaraa kuin nykyisin, rehellisesti ihan kaikenlaista”, Selin muisteli videovuosiaan allekirjoittaneelle haastattelussa, joka tehtiin sushiravintola Kabukissa tammikuussa 2000 ja ilmestyi Gorehound-lehden numerossa 34.

“Tarjonnan monipuolisuus johtui siitä, että läheskään kaikkiin elokuviin ei myyty video-oikeuksia. Jouduimme ostamaan kaikkea mitä oli myytävänä, mielellään teatterilevityksessä olleista paskoista leffakopioista, sillä ei ollut varaa tehdä tekstityksiä itse. Tämä on Amerikka 1-2 sekä vanhat Rakkauden kieli -elokuvat ovat tällaisia tapauksia.”

Gualtiero Jacopettin ja kumppanien Mondo Cane oli toisenlainen tapaus kuin Vanderbesin sarja.

Englanniksi dubattua Channel Sex -videojulkaisua ei selvästi ole masteroitu kotimaisesta filmikopiosta, muuten mukana olisi Stranger Than Fiction -avajaisnäytöksen katsojia Orionissa hurmannut suomenkielinen selostus.

Sen sijaan Star-Videon Gizmo – melkein neroja on tehty filmikopiota käyttäen.

Hyvä niin, sillä suomenkielinen tekstitys sisältää kansallista lisäarvoa: Gizmon biisien suomennokset ovat Hectorin käsialaa.

VANHOJEN VIDEOKANSIEN ja muun PR-materiaalin inspiroimana Shockpoint Orion on saanut runosuonen auki ja tehnyt kokeellisen runon, jossa yhtään säettä ei talentin puutteessa ole kirjoitettu itse.

Kaikki sanat on lainattu sumeilematta Tämä on Amerikka 1-2:n, Tämä on maailma 2:n (Mondo Cane 2), Tämä on Aasian ja Paljastuksia Amerikasta -elokuvan mainoslauseista.

Ne ovat Kamras Filmin, Star-Videon, Channel Sexin ja Finnkinon tuotantoa vuosien takaa.

MIKSI NYT tällainen lyyrinen purskahdus, joku saattaa kysyä. Miksi ei?

Mm. Vanderbes-leffojen mainosten sensaatioiden yksirivinen merkintätapa muistuttaa vahvasti runoutta ja tavallaan koko Stranger Than Fiction -estetiikan ydintä on runouden etsintä “vääristä paikoista”. Paikoista, joista yleensä löytyy ihan muuta kuin lyriikkaa ja myös runollisuus voi olla yhtä tahatonta kuin luontokappaleilla.

Käyttöohje:

Nettiruno “Paljastuksia maailmasta” on ns. hyperteksti ja sen lukemisesta voi halutessaan tehdä enemmän tai vähemmän interaktiviisen kokemuksen.

Runon jokainen säe on linkitetty siihen elokuvaan, jonka attraktioihin kyseinen rivi viittaa. Klikkaa ja kokeile, ellet heti tunnista lähdettä!

Monissa tapauksissa klikkaamista on mahdollista jatkaa pääsylippujen ostamiseen asti. Voi kysyä, miksi tyytyisit pelkkään runoon kun about samalla vaivalla pääsee ytimeen, oikeisiin elokuviin.

_________________________________

PALJASTUKSIA MAAILMASTA

_____________________________

Kaiken kielletyn maa

Väkivaltaisuuksien maa

Ja sikamaisuuksien maa

___________________

Yhtä ravistelevasti ja shokeeraavan realistisesti

Hän käsittelee sensaatiovaltiota

Paljastaen epäkohdat

Välillä liiankin korostetusti

_________________________

Portugalin sairaat itsensäkiduttajat… 

Amerikan armoton seksidispes… 

Elävien naisorjien markkinat: oma tyttö $ 1000!… 

Käytettyjen ruumiinosien kauppiaat

____________________________

Tätä elokuvaa emme suosittele yliherkille ihmisille

Sillä jotkut elokuvan kohtauksista

Saattavat tuntua

Liian autenttisilta

_____________________

Mies stripparit…

Drive in kirkot…

Saatanan palvonta…

Seksihieromalaitokset…

____________________________

Maa, jossa New Yorkin prostituoidut kruisailevat

Jatketuissa limusiineissaan

Miljoonat ovat sortuneet huumeisiin

________________________________________

Pornon maailmanmestaruuskisat…

Fly-in-bordellit…

Seksisairaalat…

Vanhusten ilotalot…

Kuolleitten syväjäädytys uutta elämää varten…

_____________________________

Kohtauksia, joita ei ole ikinä ennen filmattu

Eikä taatusti tulla

Tämän jälkeen filmaamaan

______________________

Etelän naiset syövät jokirantojen multaa

Vankilaseksi on uusi suosittu ilmiö

Ja julkinen seksi villitys

________________________

Kuala Lumpurin itsekidutusjuhlat…

Sukuelimiä tarjoavat ravintolat…

Erotiikan temppelit…

_________________________

Ku Klux Klaani ja uusnatsit saarnaavat

Vihaa, väkivaltaa ja sotaa

Eläimet käyvät kirkossa löytämässä

Jumalan ja uskonnon

 _________________________

Ja trooppisten hyönteisten syömisestä

On tullut muoti-ilmiö

Teini-ikäiset yöpartiot jakavat

Primitiivistä oikeutta

______________________________

Koirien äänijänneleikkaukset… 

Naisiksi pukeutuneet pornopoliisit…

Meksikolaisten poliisien itsemurharohkeuskokeet… 

_____________________________

Hollywood-tähdiksi pyrkivistä tytöistä

Tulee rahakkaiden puhelintyttöjä

Hautausurakoitsijat tarjoavat

Kuolemanjälkeistä seksiä

Nekrofiileille

________________________

Lasten ruumiiden syöntijuhlat… 

New Yorkin koirien kultasepät…

Italialaiset mustan magian paholaispalvonnat… 

__________________

Tällainen on

Amerikka tänään

_____________

Se

___________________

Täytyy nähdä

__________________

Voidakseen uskoa

___________________

Lauri Lehtinen

Mondo Cane – Tämä on maailman toinen ja viimeinen näytös Orionissa (Eerikinkatu 15) 11.1. klo 21:00. Mondo Cane 2 keskiviikkona 22.1. ja lauantaina 25.1. klo 21:00. Tämä on Amerikka osa 2 sunnuntaina 2.3. klo 5:00.

(Kiitos Markus Selinille vanhojen videokansien kokoelman lahjoittamisesta ja Mikko Sireniukselle Tämä on maailma 2 -videon lainasta.)