Posted on

Matti Apunen: Romano Vanderbes ei ole kiiluva maanikko

Paljastuksia Amerikasta -retroilua elokuvan Suomen ensi-iltateatterin Formian paikkeilla parikymmentä vuotta myöhemmin. Romano Vanderbes kävi täällä!

Shockpoint Orionin Paljastuksia Amerikasta -kunnianosoitus elokuvan Suomen ensi-iltateatterin Formian paikkeilla, parikymmentä vuotta Romano Vanderbesin vierailun jälkeen.


Romano Vanderbes ei ole kiiluvasilmäinen maanikko vaan hyvin suittu bisnesmies”, Matti Apunen kirjoitti Aamulehdessä helmikuussa 1992.

Tuleva Elinkeinoelämän Valtuuskunnan johtaja ja tuolloinen kulttuuritoimittaja tapasi Vanderbesin Helsingissä, jossa mondoelokuvista Tämä on Amerikka (This is America, 1976) ja Tämä on Amerikka osa 2 (This is America part 2, 1977) tunnettu elinkeinon harjoittaja kävi puffaamassa trilogiansa päätososaa Paljastuksia Amerikasta (America Exposed, 1990).

Kiiluvasilmäinen maanisuus olisi sopinut ohjaajalle, jonka teos toi esille “asehullujen messut, Ku Klux Klanin kesäleirit lapsille, nekrofiilien juhlat ja fundamentalistiseurakunnan joka hirttää ja polttaa joka vuosi joulupukin”, kuten Apunen luetteli Aamulehden ilmiöjutussaan Täyttä mondoa! (AL 7.2. 1992).

Vanderbes ei kuitenkaan ollut yhtä friikki kuin elokuvansa: “Hän vastaa liiankin asiallisesti kun kysytään, ja helsinkiläisen keskustaravintolan liikemieskasvustossa hän ei erotu naapureistaan.”

Pirun silmän jazzpainotteinen soundtrack on Gianni Marchettin säveltämä.

Pirun silmän jazzpainotteinen soundtrack on Gianni Marchettin säveltämä.


Pirun silmä: Out of Africa Addio?

Jonkin hyvin erikoisen elokuvan näkeminen herättää usein katsojassa kysymyksiä siitä, millaiset ihmiset ovat kaiken takana ja mitä heidän mielessään on liikkunut. Dokumentin kohdalla voi olla syytä myös pohtia, millä keinoin epätavallisia aiheita on päästy kuvaamaan ja onko niitä edes olemassa elokuvan ulkopuolella.

Paolo Cavaran Pirun silmä (L’occhio selvaggio, 1967) koettaa vastailla 1960-luvun mondodokumenttien (joita Cavara itsekin ohjasi) herättämiin kysymyksiin olematta itse dokumentaari. Harvinaisen, Ruotsin elokuva-arkistosta scope-filmikopiona löytyneen elokuvan viimeinen Stranger Than Fiction -näytös on Orionissa lauantaina 15.2. Sensuroimattoman, upealta näyttävän arkistoprintin paikallistaminen oli sarjan esivalmistelun kohokohtia, energisoiva osasten loksahtaminen paikalleen.

Pirun silmä kertoo maailmaa kiertävästä dokumenttiohjaaja Paolosta (Philippe Leroy), jossa on nähty sekä Cavaran että Gualtiero Jacopettin piirteitä. Matti Apusen kohtaaman Romano Vanderbesin tavoin mies vaikuttaa asialliselta ja ammattimaiselta tyypiltä, mutta on myös kunnianhimon riivaama pyrkyri, joka suhtautuu kaikkiin kanssaihmisiin pelkkinä välikappaleina eikä peittele tätä.

Elokuvan “henkilöhistoriasta” löytyy Cavaran ja Jacopettin välirikko, joka ilmeisesti sai alkunsa Jacopettiin julkisuudessa henkilöityneen Mondo Cane -projektin valmistumisen aikoihin. Menestysdokumentin vähiten tunnettu ohjaaja Cavara herätti myöhemmin kohua väittämällä Jacopettin pakottaneen Hyvästi, Afrikan (Africa addio, 1966) kuvauksissa kongolaisia palkkasotureita tappamaan sotavankeja. Cavara ei käynyt Kongossa, ainoastaan leikkauspöydän ääressä. Viranomaiset takavarikoivat kaiken mahdollisen kuvamateriaalin, mutta eivät löytäneet todisteita sotarikostuotannosta filmikeloilta eivätkä Afrikasta.

Juridisesta syyttömyydestään huolimatta Jacopetti leimautui pahamaineiseksi hahmoksi, johon lehdistö ja demokratia-aktivistit saattoivat nimitellä monenlaisilla taantumuksellisuuden tai kelvottomuuden käsitteillä: rasisti, fasisti, sovinisti, alaikäisiin sekaantuja, rattijuoppo…

Pirun silmä kuvaa päähenkilönsä toimintaa paljon lakonisemmin ja kiihkottomammin kuin 1960-luvun printtimedia ja poliittiset liikkeet Jacopettia. Elokuva sisältää muutamia suoria viittauksia Hyvästi Afrikkaann, mutta ne sijoittuvat Vietnamin sodan aikaiseen Saigoniin. Eräässä jaksossa Paolo “ohjaa” teloitusta ja järjestää, että se hoidetaan kuvauksellisesti otollisinta seinää vasten. Aiemmassa kohtauksessa päähenkilöt pelastuvat Vietkong-sissien luodeilta korostamalla olevansa “italialaisia journalisteja”.

Antonionin kosketus

Paolo ja Pirun silmä mainitaan toisinaan esikuvina Ruggero Deodaton Cannibal Holocaustille (1979), jossa Amazonin villeimpiä intiaaniheimoja taltioivat dokumentaristit eivät vain tuota sensaatiomaisia tilanteita vaan ryhtyvät silkkaa piruuttaan omalle väkivaltatripille. 1990-luvulla tirkistelystä teurastukseen heittäytyvien ohjaajien perinne jatkui elokuvissa Man Bites Dog (C’est arrivé près de chez vous, 1992) ja Syntyneet tappajiksi (Natural Born Killers, 1994).

Groteskista örvellyksestä pidättäytyvä Pirun silmä muistuttaa enemmän Michelangelo Antonionin tuotantoa kuin rujoja seuraajiaan – ei ole yllätys, että käsikirjoittajien listalta löytyy Antonionin luottomies Tonino Guerra. Sekä Cavaralla että Antonionilla asiat “vain tapahtuvat” lähes selittämättömällä mutta coolilla tavalla, ilman Hollywood-tyyppistä syy-seuraussuhteiden korostusta.
Pirun silmän valkokankaalla näkeminen avaa antonionimaisen täsmällistä kuvasommittelua ja hiljaista uhkaavuutta toisella tavalla kuin sumea ja kuvasuhteeltaan väärä Suomi-VHS-tallenne Ihmisuhrit, jossa yökohtauksista ei edes saa selvää.

Pirun silmä -kotivideo tunnetaan nimellä Ihmisuhrit (Western Video). "Mahtava seikkailu", kansikuvassa luvataan.

Pirun silmä -kotivideo tunnetaan nimellä Ihmisuhrit (Western Video). “Mahtava seikkailu”, kansikuva lupaa.

Afrikkaa ja Aasiaa kiertävien Paolon ja kumppanien vaelluksen tunnelmat muistuttavat Ammatti: reportterin (The Passenger, 1975) Afrikan-kirjeenvaihtaja Locken (Jack Nicholson) arvoituksellista taivallusta, ensin journalistin ja sitten asekauppiaan tehtävissä. Molemmat elokuvat käynnistyvät Afrikan aavikoilla ja etenevät muihin vieraisiin maisemiin. Kriisialueet tarjoavat seikkailun ja toiminnan sijaan lähinnä epämiellyttävää odotusta.

Väkivallan puhkeaminen olisi helpotus mediamiehille, sillä se toisi jotain pointtia ja merkitystä tuntemattomassa maassa oleskeluun. Paranoidi ja arvoituksellinen ilmapiiri ei riitä tarinaksi.

Ammatti: reportterin pohdinnat kolmannen maailman asukkaiden mediassa esittämisestä saattavat sisältää tietoisia kaikuja Hyvästi Afrikasta, samoin kuin autenttiseksi uutismateriaaliksi väitetty nigerialaisvankien teloitus konepistoolilla öljytynnyreitä vasten. Miesten surmaamista ei näytetä yksityiskohtaisesti, mutta todellisen teloituksen ujuttaminen keskelle valtavirran draamaelokuvaa on jo ajatuksena jotain, mitä on vaikea kuvitella nykytuotantoihin.

Toisin kuin Paolo, Locke ei ole eksploitaatiomies vaan hieman väritön media-ammattilainen, jolle ammatti ja avioliitto eivät tunnu riittävän elämän sisällöksi. Kuten monet Antonionin sankarit, hän tuntuu pyrkivän irti rutiineista ja omasta egostaan kohti jotakin todellisuuden syvempää olemusta, mutta se säilyttää salaisuutensa, ärsyttävän tai kiehtovan sitkeästi.

Valehtelevat dokumentaristit

Pirun silmän draaman kaari etenee niin, että työnsä kautta elävä Paolo joutuu vähitellen kääntämään kameran itseensä ja muuttuu yhdeksi hyödynnettäväksi kohteeksi muiden joukossa. Hän ei halua irti työminästään eikä etsi mitään perustotuutta: on liian kiire tuottaa tunteisiin vetoavia käyttötotuuksia elokuvateollisuuden tarpeisiin.

Muunneltuihin totuuksiin ja lavastuksiin lipsumisesta saattoi olla mondo-ohjaajille hyötyä muutenkin kuin kaupallisesti.

Godfathers of Mondo -haastatteludokumentin (2003= mukaan Gualtiero Jacopetti ja Franco Prosperi vapautettiin sotarikossyytteistä, kun he päätyivät väittämään tuomarille, että Hyvästi Afrikan kiistellyt teloitukset ovat lavastettuja tilanteita.

Oli siis tultu umpikieroon asetelmaan, jossa elokuva on virallisesti kusetusta ja oikeasti ehkä ei. Ja, että joku on tapettu, ei tietenkään vielä merkitse tappamista nimenomaan elokuvan takia.

Prosperi ilmoittaa Godfathers of Mondo -haastattelussa perfektionistisesti, että oikean teloituksen järjestäminen elokuvaa varten ei olisi kovin mielekästä puuhaa: pieleen menemisen riskit vähenevät, jos tilanne lavastetaan ja kuvataan monta kertaa eri kuvakulmista.

Vastaavat käytännön syyt saattoivat olla pelissä, kun Romano Vanderbes filmasi Tämä on Amerikka osa 2:n päätteeksi melko vakuuttavaan sähkötuoliteloituksen, jonka kuvakulmien vaihtelu osoittaa lavastetuksi.

Romano Vanderbesin Tämä on Amerikka osa 2 huipentaa Night Visions Shockpoint-festivaalin 1.-2.3.2014.

Romano Vanderbesin Tämä on Amerikka osa 2 huipentaa Night Visions Shockpoint-festivaalin 1.-2.3.2014.

Käydessään Helsingissä 1992 Mr Vanderbes antoi ymmärtää, että Paljastuksia Amerikasta -elokuvan kohtauksista puolet on lavastettuja ja puolet aitoa tavaraa.

Tähän voisi melkein uskoa, paitsi että Killing for Culture -kirjan (Headpress 1995) mukaan Vanderbes ilmoitti myöhemmässä saksalaislehden haastattelussa, että yksikään Paljastuksia Amerikasta -kohtaus ei ole autenttinen.

Aika velikulta.

Lauri Lehtinen

Pirun silmä Orionissa la 15.2. klo 21:00. Tämä on Amerikka osa 2 esitetään Orionissa osana Shockpoint -tapahtumaa 1.-2.3., Paljastuksia Amerikasta 26.4.

Advertisements

About Lauri Lehtinen

"Lauri Lehtinen on vaarallinen nuori mies, jonka ei pitäisi antaa kirjoittaa." -Aito Mäkinen, 1999

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s