Posted on

Vuoden 2000 tapahtumat

Orion 2000

Rap-artistien albumeilta löytyy usein omaelämäkerrallinen muistelobiisi, jonka tekeminen ei kovin pitkää ikää tai uraa edellytä. Päivän blogimerkintää voi pitää sellaisen vastineena.

Muutamia elokuvia ja päivämääriä noin neljäntoista vuoden takaa:

Gualtiero Jacopetti, Franco Prosperi: Hyvästi ihminen (Addio zio Tom/Goodbye Uncle Tom, 1971) 18.3.2000

Sergio Sollima: Luodin laki (The Big Gundown/La resa dei conti) 21. & 24.3.2000

Sergio Corbucci: Companeros (1970) 25.3.2000

Lucio Fulci: New York Ripper (Lo squartatore di New York, 1982) 25.3.2000

Dino Risi: Muukalaisia Venetsiassa (Anima persa, 1977) 1.4.2000

Luigi BazzoniViides sormi (Giornata nera per l’ariete, 1971Nal) 8.4.2000

NÄMÄ KUUSI ELOKUVAA löytyvät Orionin kevätkauden 2000 ohjelmistosta otsikolla “Italialainen genre-elokuva” (alakerta isommassa “Italialainen elokuva” -kokonaisuudessa, johon liittyi samanniminen yliopiston luentosarja).

Ne muodostivat ensimmäisen teemakokonaisuuden, jonka allekirjoittanut ja Antti Suonio suunnittelivat Suomen elokuva-arkistolle (SEA, myöhemmin KAVA ja KAVI). Vapaaehtoispohjalta ja oma-aloitteisesti kuten tavaksemme vakiintui.

Voi katsoa, että vuodesta 2000 melko yhtäjaksoisesti jatkunut ohjelmistosuunnittelun harrastus alkoi juuri Hyvästi ihmisestä, elokuvasta, joka palaa yli vuosikymmenen tauon jälkeen Orionin kankaalle yhteen esitykseen Night Visions Shockpoint -tapahtumassa.

Riippumatta siitä, mihin “genre-elokuvan” rajat halutaan vetää, italialainen alan tuotanto on kaikkine lajeineen ja ohjaajineen loputtoman laaja kenttä. Mitkään kuusi teosta eivät voi antaa kokonaiskuvaa kokonaisuudesta, jonka täysipainoiseen haltuunottoon laajat historiankirjatkaan harvemmin kykenevät.

Vanhat valintamme voi nähdä lähtöpisteinä, joista on hyvä lähteä jatkamaan perehtymistä, tai omien toiveiden ehdottomana kärkenä: nämä nyt ainakin on pakko hoitaa kankaalle, kun 35 mm -kopiot kaikista löytyvät.

Emme silloin tietenkään ajatelleet, että tästä alkaa toistakymmentä vuotta kestävä projekti. Kaikesta kiinnostuksesta huolimatta ensimmäisen yrityksen jääminen viimeiseksi oli todennäköisempää.

14 VUODESSA elokuvakulttuuri on, yllätys yllätys, muuttunut.

Vuonna 2000 Suomessa harjoitettiin vielä elokuvien aikuissensuuria ja lukemattomat teokset olivat (periaatteessa) esitys- ja levityskiellon alaisina. Dvd-elokuvien kansainvälinen tarjonta kasvoi ja kehittyi, mutta siinä oli kokonaisten lajityyppien ja maiden mentäviä aukkoja.

Mitkään listan elokuvista eivät olleet kätevästi saatavilla, eivätkä niistä kiinnostuneet tienneet arkistokopioiden olemassaolosta.

Jonkinlainen poikkeus on Lucio Fulcin kärjistetyn ilkeä New York Ripper (1982). Vastakulttuuritaiteilija Nalle Virolainen kirjoitti Suomessa kielletystä murhatrilleristä vuonna 1989 laajassa Tähtivaeltaja-lehden artikkelissa Kauhu muuttuu splatteriksi (1/1989) tavalla, joka sai arkistokopion kuulostamaan pelottavalta ja houkuttelevalta valtakunnansalaisuudelta.

Elokuva-arkisto, joka voisi näitä elokuvia esittää – ja jolla on hallussaan luotettavien lähteiden mukaan esim. New York Ripperin laajakangaskopio – ei uskalla asiaan tarttua vaan katsoo esittelevänsä kauhuelokuvia laajasti näyttäessään uudelleen ja uudelleen John Carpenterin ja Brian de Palman elokuvia.”

KEVÄÄN 2000 NÄYTÖKSET vetivät kohtuullisesti katsojia, mutta eivät olleet varsinaisia yleisömenestyksiä lukuunottamatta Luodin lakia. Sen suosio kannusti jatkamaan lännentiellä ja ehkä vaikutti ohjaaja Sergio Solliman kutsumiseen Sodankylään kesällä 2001: ainakin festivaalijohtaja Peter von Bagh kävi katsomassa Solliman länkkäridebyytin Orionissa.

Myös saman sarjan pienemmän yleisön esityksillä tuntuu olleen kestävää merkitystä ainakin yksittäisille katsojille.

Vuodenvaihteessa 2009/2010 Orion-hullutusta oli jatkunut kymmenen vuotta ja järjestimme Elitisti.net-verkkojulkaisun keskustelupalstalla kyselyn tai äänestyksen mieleenpainuvimmista ohjelmistoon junailemistamme elokuvista, joita oli tuossa vaiheessa jo satoja.

Yllätyksekseni Hyvästi ihminen nousi foorumilla kymmenen kärkeen.

Nimimerkki Yotsuya rankkasi sen “upeimmat klassikkoesitykset” -ryhmään ja nimimerkki wicked clownille se oli “täyden 5-tähden elokuvia, joita en ollut aikaisemmin nähnyt, mutta jotka toivat ensi näkemällä samanlaisia fiiliksiä kuin lapsena koin leffoja katsoessa“.

Nimimerkki Young Hova: “On vaikea ottaa vakavasti ketään elokuvakirjoittajia, jotka eivät ole kokeneet tätä (kankaalta). Käsitys koko taiteenlajista muuttuu – ja aivosoluja uudelleenjärjestelee etenkin suomitekstitys, tieto siitä että tää on pyörinyt maksaville katsojille aikanaan.

Taakse jääneelle esitykselle oli kertynyt arvoa niidenkin silmissä, jotka eivät olleet paikalla. Nimimerkki Sahmmi sijoitti Goodbye Uncle Tomin kategoriaan “top-5  joiden näkemättä jättäminen kankaalta kirvelee eniten” ja Jaakko Kotimäelle se oli näkemättä jääneistä esityksistä yksi ylitse muiden: “Erityisesti harmittaa, että missasin tän.

Näiden julkisten lausuntojen lisäksi samanlaisia mainintoja on aika ajoin kuulunut kaupungin yössä. “Toiveuusinnasta” puhuminen tuntuu tämän elokuvan yhteydessä liian lievältä.

Night Visions Shockpointissa aivosolujen järjestäminen ja elokuvamaailman tutkimattomille vesille seilaaminen eivät tietenkään lopu siihen, mistä vuonna 2000 aloitimme.

We haven’t seen nothing yet.

Lauri Lehtinen

Night Visions: Shockpoint elokuvateatteri Orionissa lauantaiyönä 1.-2.3.2014. http://www.nightvisions.info

Advertisements

About Lauri Lehtinen

"Lauri Lehtinen on vaarallinen nuori mies, jonka ei pitäisi antaa kirjoittaa." -Aito Mäkinen, 1999

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s