Posted on

Erkki Tuomioja oli kriittisen mondoilun Suomi-vahvistus

svezia_inferno_e_paradiso_luigi_scattini_001_jpg_tbep

Miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua? Jos Stranger Than Fiction -esityssarjan dokumenttielokuvat eivät ole ensisijaisesti asiaohjelmia joita katsotaan informaation saamiseksi, millä mielellä niitä tulisi lähestyä? Taiteena, viihteenä vai “läpällä”?

Entä mikä neuvoksi, kun vilunkimetodit ja tirkistelevät tendenssit nostavat päätään tai elokuvan todellisuudentaju heittää perustavanlaatuisesti? Onko olemassa riski, että tällaisen katsojana minusta tulee dekadentti sika?

En kysy näitä saadakseni oikeat vastaukset vaan osoittaakseni, että marginaaliin jääneiden dokumenttien esiin kaivaminen ja julkinen esittäminen vie mutkikkaiden jännitteiden vyöhykkeelle, johon elokuvakuraattorit eivät normaalisti joudu eivätkä halua. Tämä on eräs keskeinen syy siihen, että mondot ja muut takavuosien epätavalliset “ei-fiktiot” pääsevät niin harvoin esille. (Muita syitä ovat materiaalin harvinaisuus sekä jäsentävän tausta- ja sisältötiedon puute, jota nettiaika ei ole radikaalisti parantanut.)

Mondo säilyttää paikkansa dokumenttielokuvamaailman tuntemattomana mörkönä, jonka on pysyttävä ulkona muumitalosta, että hyvikset saavat fiilistellä rauhassa.

Kuvio ei aina ole ollut tällainen. 1960- ja 1970-luvuilla härkää ainakin yritettiin ottaa sarvista. Pohjoismaihin joko syntyi tai levisi suuntaus, jota voi kutsua kriittiseksi mondoiluksi. Elokuvanharrastajat esittivät kiisteltyjä teoksia antamatta niille periksi, perspektiiviä tarjoavien vastalauseiden kera.

Asialla oli myös Suomen tuleva ulkoministeri Erkki Tuomioja, joka alusti Gualtiero Jacopettin ja Franco Prosperin Hyvästi Afrikkaa ylioppilaskunnan järjestämässä iltapäivänäytöksessä Helsingin Ritz-elokuvateatterissa 14.10.1968. Samoihin aikoihin Tuomioja toimitti Huutomerkki-sarjan Valkoisen vallan Afrikka -kirjaa.

Pääsylippu maksoi markan ja HYY:n monisteen mukaan iltapäivän kommentaattoreita olivat Tuomiojan lisäksi tiedostavan populaarikulttuurin kärkihahmot Atte Blom ja Peter von Bagh. Samassa paperissa on sitaatti Kansan Uutisten Martti Savon arvostelusta:

On olemassa elokuvia, jotka muodostuvat sitä pahemmiksi mitä hienommin ne on tehty.

KESKUSTELUTILAISUUS TÄYDENSI rauhallisemmalla tavalla saman elokuvan vastaisia mielenosoituksia, joita helsinkiläinen (vasta)kulttuuriväki harrasti teatterin kulmilla.

Kohu jäi lievemmäksi kuin Tukholmassa, jossa Africa Addio sai samantapaisia kerhonäytöksiä, mutta sitä vastaan taisteltiin muutenkin kuin valistuksen keinoin. Laajahko anti-Jacopetti-rintama vaati mondodokumentin teattereihinsa ottanutta SF:ää poistamaan sen ohjelmistosta. Näin tapahtuikin (päätöstä helpotti heikohko menekki) eikä firman menestysohjaajan Bo Widerbergin tarvinnut toteuttaa esittämäänsä irtisanomisuhkausta: jos Jacopetti ei lähde niin minä lähden.

Widerbergin kollega Vilgot Sjöman keksi toisenlaisen kriittisen mondoilun strategian kuultuaan, että hänen elokuvansa (luultavasti Olen utelias: keltainen) oli juuttunut sensuuriin Italiassa mutta Jacopettia ja kumppaneita sai levittää vapaasti.

Sjöman tiesi Luigi Scattinin Ruotsissa kuvatusta mondoelokuvasta Sweden, Heaven and Hell (Svezia, inferno e paradiso, 1968), joka jatkaa Jacopettin Maailman naisten (La donna nel mondo, 1963) käynnistämää Ruotsin merkillisyyksien tarkastelua, eikä ole turhalla autenttisuudella pilattu.

Sjömanin idea oli näyttää Scattinin aikaansaannos valtakunnan verkossa double bill -pakettina Jacopettin Hyvästi, Afrikan kanssa, jotta kansa tajuaisi molempien edustavan samantyyppistä vääristelyä.

Herkulliselta kuulostava suunnitelma ei toteutunut tällaisenaan, mutta joulun 1971 välipäivinä Ruotsin TV2 esitti Scattinin teoksen paneelikeskustelulla taustoitettuna (ilmeisesti kymmenkunta minuuttia lyhennettynä).

Lehdistössä kohutapauksena puffattu esitys hermostutti eniten paikallisia esiintyjiä, jotka olivat suostuneet pornahtaviin rooleihin sillä ehdolla, että lopputulosta ei nähdä Ruotsissa.

SWEDEN, HEAVEN AND HELL tarjoaa alkoholisteja, lesboja, itsemurhia, saunomista, uusperheitä ja kaamosta, mutta näistä asioista se ei ole jäänyt historiaan.

Elokuva muistetaan Piero Umilianin hassuttelevasti svengaavasta jazzbiisistä Mah Nà Mah Nà. Tämä diibadaaba on tv-historian kierrätetyimpiä teemoja, tuttu muun muassa Benny Hill Showsta ja lapsille suunnatuista Osuuspankin kasarimainoksista.

Muppet Show’n luoja Jim Henson käytti Umilianin musiikkia monessa ohjelmassaan ja loi sen ympärille “Mahna Mahna” -nimisen nukkehahmon, jonka äänet esitti itse:

BBC:n Konttori-komediasarjassa äänessä on Ricky Gervais ja Umilianin teema tuntuu olevan ainoa asia, joka tuo yhdistävää svengiä paperifirma Wernham-Hoggin toisiaan vihaaville konttorirotille, mukana tuleva Bilbo Reppulin esittäjä Martin Freeman.

Tällä kertaa on hyvä lopettaa Muppet Show’n aitiossa känisevien ukkelien kritiikkiin:

-“The question is, what is Mah Nà Mah Nà?

-“The question is, who cares?”

Shockpoint Orion välittää. Mitä “Mah Nà Mah Nà” tarkoittaa, sitä emme tiedä.

Lauri Lehtinen

Advertisements

About Lauri Lehtinen

"Lauri Lehtinen on vaarallinen nuori mies, jonka ei pitäisi antaa kirjoittaa." -Aito Mäkinen, 1999

6 responses to “Erkki Tuomioja oli kriittisen mondoilun Suomi-vahvistus

  1. Pingback: Stranger Than Fiction Helsinki Tour | SHOCKPOINT ORION

  2. Leinonen ⋅

    Svezia inferno e paradiso: Piero Umilianin soundtrack on kokonaisuudessaan mitä täysipainoisin teos ja erittäin suositeltava hankinta. Lienee loppuunmyyty mutta löytynee verkkoportaaleista. Italialaisen Easy Tempon ensi julkaisu v. 1997; coolimpaa avausta en voi kuvitella. Yhtiö erikoistui elokuvassa ansioituneisiin italialaissäveltäjiin. Diskografia ei ole laaja, mutta lähes jokainen levy ansaitsee sijan kulttuurikodissa.

    • Piero Umiliani sävelsi tässä genressä ainakin kaksi mestariteosta, molemmat Luigi Scattinin elokuviin: Svezia inferno e paradiso ja Angeli bianchi, angeli neri, muistaakseni myös jälkimmäisestä on Easy Tempon levy. A.B.A.N:ssä on selvä brasilialainen vaikutus mutta teemat löysivät myöhemmin yllättävän hyvän kodin Joe D’Amaton Musta Cobra -erotiikkadraamasta (Eva nera), joka sijoittuu Hongkongiin.

      • Leinonen ⋅

        Umilianin ja kaima Piccionin luottolaulajat olivat usein emigrantteja tai vierastyöläisiä, vaikka Italiassa ei ole pulaa valiovokalisteista. (Vrt. genrefilmien näyttelijät.) Angeli bianchi:lla laulaa kanadalainen Shirley Harmon, Svezialla suurenmoinen sopraano Lydia McDonald. Skotti, tiettävästi, mutta biografiset tiedot ovat äärimmäisen niukat.

    • Jollain Mah Na Mah Nan versiolla laulaa Giorgio Moroder, vissiin juuri sillä joka elokuvassa kuillaan.

  3. Pingback: Uskomaton Ruotsi: Maailman naiset ja Donnerin teinit | SHOCKPOINT ORION

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s